Luin tänään vauva.fi -sivustolta keskustelua lasten lihavuudesta tai siis siitä, onko ok inhota lasta lihavuuden takia. Sinänsä en ole yllättynyt keskustelun sisällöstä, kun kysessä kuitenkin on foorumi, jolle voi kirjoittaa ilman rekisteröitymistä ihan mitä mieleen juolahtaa. Kuitenkin minusta tuntui hirvittävältä se leimaaminen, jota keskustelussa harrastettiin. Tämä henkilö siis sanoi tuntevansa inhoa lasta kohtaan, koska tämä oli lihava, mutta käytännössähän se oli hänen puheidensa perusteella vale. Hän inhosi lasta tämän käytöksen vuoksi, jota ei voi suoraan yhdistää painoon. Eivät kaikki ylipainoiset ihmiset ole mitään ruuan ääressä kuolaavia kusipäitä, jotka saavat raivokohtauksen, jos eivät saa joka viides sekunti mättää herkkua naamaansa. Eiväthän kaikki hoikatkaan ihmiset ole kiukkuisia ja aliravittuja.

Joku sanoikin keskustelussa hyvin, että kyllähän se lapsi tajuaa, jos aikuiset suhtautuvat häneen inhoten tai muuten nuivasti. Ei kaikista voi pitää ja se johtuu pohjimmiltaan persoonien erilaisuudesta, mutta minusta tuollainen naurettava "en voi sietää tuota ihmistä, koska se on läski" -ajattelusta pitäisi luopua. Mikä helvetin oikeus laihoilla ihmisillä on muka pitää lihavia ihmisiä alempiarvoisina? Mitä erinomaista te nyt sitten muka olette tehneet ansaitaksenne paremman aseman? Ei laihuus ole mikään oikeutus huudella solvauksia kaikkien vähänkin ylipainoisten perään. Syrjintää se on tuokin, vaikka ei nyt rasistin leimaa otsaansa saakaan, jos haukkuu toisia läskeiksi.

Tiedän, että otan tämän kritiikin nyt liian henkilökohtaisesti, mutta so vatanen, niinhän useat ihmiset tuntuvat ottavan oikein sydämenasiaksi pilkata kaikkia vähänkin erilaisia ihmisiä, joista ylipainoiset nyt ovat vain yksi esimerkki. Itse olen läski, enkä todellakaan ole ylpeä siitä, enkä ole ikinä kymmentä sekuntia pidempää ole voinut olla iloinen olemassa olostani. En käytä shortseja, enkä hihattomia paitoja tai toppeja, vaan kesähelteilläkin paahdan eteenpäin pitkissä housuissa ja pitkähihaisessa paidassa, ettei kenenkään vain tarvitsisi järkyttyä. Yritä siinä sitten olla hikolematta ja huohottamatta, kun vaatetus on naparetkeä eikä kesähelteitä varten. En vain jaksa kuulla enää yhtään vinoilevaa kommenttia valaista, jotka rumentavat kaupunkikuvaa. Tuollaisen kommentin sain jo silloin, kun painoindeksini oli vain pykälää liian korkealla, joten nyt kirvoittaisin varmasti paljon lentävämpiäkin kommentteja. Itsetuntoa minulla ei ole nimeksikään, enkä osaa nauttia mistään saavutuksestani, koska eihän minun kaltaiseni läski mitään ansaitse. Menisi vain kotiinsa teippaamaan suunsa kiinni...

Se on totta, että minä olen katkera ja sen kyllä jokainen huomaa tästä tekstistä, mutta ajattelin, että jos nyt saisin edes osan tästä myrkystä vuodatettua pois tekstin muodossa niin tilanteeni olisi taas vähän parempi. Olin hoikka lapsena, mutta teini-iän kynnyksellä aloin lihoa. Eikä se ollut vanhempieni syytä, vaan ihan omaa tekoani. Nukuin ja nukun edelleen aivan liian vähän. En koskaan syönyt lounasta koulussa, koska julkinen syöminen oli minulle kauhistus. Muutamia kertoja toki kävin syömässä koululla, mutta aina mietin koko ajan, että mitähän nuokin tuolla ajattelevat. Varmaan miettivät, että mitäs se läski siinä teeskentelee salaattia syövänsä, kun selvästi kotona vetää hampparia kaksin käsin. Niinpä sitten tuhlasin viikkorahani kaikkiin mahdollisiin suolaisiin ja rasvaisiin herkkuihin, jotka saatoi syödä oman huoneeni nurkassa piilossa katseilta ja syytöksiltä, jotka olivat enemmän tai vähemmän omaa kuvitelmaani. Lehtien keskustelupalstoilta ja netistä sai kuitenkin lukea aina niin inhottavaa kommenttia ylipainosta, että en voinut olla kuvittelematta saman ajatustavan koskevan kaikkia ihmisiä.

En käynyt nuorena bileissä, vaan jumiuduin mieluummin television tai tietokoneen ääreen, koska en halunnut lähteä pilaamaan ihmisten iltaa rumuudellani. Kun kerran ajatus ylipainoisesta ihmisestä on niin vastenmielinen kaikille, miksi edes vaivautua menemään sellaisten ihmisten joukkoon. En nauttinut syömisestä, vaan se oli jotain mitä tein vain pakon edestä. Lopulta lukioaikaan aloin jättää myös aamiaisen väliin, kun kukaan ei ollut valvomassa. Illalla sitten söin koko päivän kalorit ja ylikin, koska olin niin nälkäinen. Elimistöni oli aivan sekaisin ja kaikki mahdolliset kalorit menivät suoraan rasvavarastoihin, koska elin suurimman osan ajasta nääntymisuhan alla. Liikuin kyllä aktiivisesti, mutta vain metsäpoluilla ja kuntosalilla, silloin kun ketään muuta ei ollut paikalla. En esimerkiksi kehdannut juosta, jos joku tuli vastaan, vaan vaihdoin kävelyyn, jottei kukaan pääsisi sanomaa, että siellä se läski taas huohotti.

Mitä nyt koetan tällä valituksellani sanoa ei ole se, että säälikää minua, kun olen tällainen surkea pikku rassukka. Minä tiedän, että olen itse pahin viholliseni ja omilla myrkyllisillä ajatuksillani olen tehnyt elämästäni surkeaa. Olen itse itseni lihottanut ja taistelen yhä saadakseni painoni putoamaan ja pysymään alhaalla. Pointtini on se, että muutamallakin inhottavalla kommentilla voi pilata toisen päivän ja romahduttaa itsetunnon pitkäksikin aikaa. Siispä ennen kuin huudat kadulla lyllertävälle leveäperäiselle ihmiselle, että mitä läski, mene itseesi ja mieti, miksi sinun täytyy näin saada tehdä. Saatat ehkä huomata sen rumuuden ja pienuuden, jota yrität piilotella pilkkaamalla muita. En ole synnitön minäkään, joten en kivitä ketään törkeyksiä laukovaa, mutta kannatan sitä, että jokainen pysähtyisi hetkeksi ennen kuin toimisi. Jäisi suuri osa typeryyksistä sanomatta ja maailma olisi taas hieman miellyttävämpi paikka elää.

 

- Yksi kaunis ajatus päivässä -